Vuodenvaihteessa moni tekee jälleen jonkin terveellisempiin elämäntapoihin liittyvän uudenvuodenlupauksen, kuten liikuntaharrastuksen aloittamisen. Lupaavasti alkanut harrastus saattaa kuitenkin karahtaa nopeasti kiville, jos täydellinen sohvaperuna yrittää haukata kerralla liian ison palan.
Fitness-buumin myötä moni tuntuu ajattelevan, että esimerkiksi kaikkien kuntosaliharrastajien tulisi treenata maksimipainoilla ja tähdätä koko ajan korkeammalle. Tällainen, liian vahvasti mitattaviin tuloksiin tähtäävä ajattelutapa nostaa monella aloittamiskynnyksen liian korkealle tai tappaa juuri alkaneen innon. Saliharrastus, kuin mikä tahansa muukin liikuntaharrastus, voi toki pohjata itsensä ja muiden lajin harrastajien kanssa kilpailemiseen ja alati parempien tulosten tahkoamiseen. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa liikuntaharrastuksen maali.
Usein parempia tavoitteita olisivat yksinkertaiset ja lempeät ”kun teen lihaskuntoharjoituksia nyt, jaksan omin voimin kauppareissut myös vanhemmalla iällä” tai ”liikunta vetreyttää työtuolissa jumahtaneen selän, purkaa stressiä ja auttaa jaksamaan arjessa”. Tärkeintä on liikunnasta tuleva hyvä olo ja jaksaminen. Säännöllinen liikuntaharrastus myös auttaa ehkäisemään diabetesta, muistihäiriöiden kehittymistä ja sairastumista sepelvaltimotautiin. Nämä hyvät terveysvaikutukset eivät vaadi mitään huippu-urheilijan suorituksia, vaan esimerkiksi työmatkat kävellen taittamalla saadaan jo tehostettua sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa.
Turha on myös takertua siihen, että liikkua pitäisi vähintään kolmesti viikossa. Se on toki suositeltavaa ja tavoittelemisen arvoista, mutta on turha ruoskia itseään siitä, jos joku viikko salille selviää vain kerran. Yksikin liikuntakerta viikossa on kuitenkin parempi kuin ei yhtäkään.
Katja Reijonen
viestintäsuunnittelija
