31.1.2019 Hyvinvointi, ympäristö ja liikkuminen neuvottelukunnan järjestämä Takaisin Luontoon –seminaari kokosi lasten kasvatuksen parissa työskenteleviä henkilöitä ja muita kiinnostuneita Joensuun Tiedepuistolla. Seminaarissa saatiin kuulla loistavia asiantuntija-alustuksia luonnon tärkeydestä ihmiselle sekä hienoja, konkreettisia esimerkkejä suoraan kasvattajien arjesta, joilla lasten suhdetta luontoon pyritään pitämään elossa.
Ympäri Suomea ja Pohjois-Karjalaa monessa koulussa ja päiväkodissa tehdään hyvää työtä siinä, kuinka luontoa hyödynnetään päivittäin arjen eri toiminnoissa sekä erilaisin teemoin eri vuorokauden aikoina. Meillä Kiteellä on toiminut viime syksystä lähtien metsäeskari, jossa sananmukaisesti pääpaino on luonnossa olemisella, oppimisella ja kasvamalla. Myös muissa Kiteen varhaiskasvatusyksiköissä luontosuhde on otettu hyvin huomioon viemällä lapsia lähimetsään ja yhdistää siellä varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaa. Jokainen meistä voi olla varmasti yhtä mieltä siitä, että varhaiskasvatus on juuri se paikka, jossa siemen luonnossa luonnollisesti liikkumiseen on tärkeää laittaa kasvamaan. Kun lapset pääsevät olemaan eri luontoympäristöissä mahdollisimman paljon lapsuusajan, he kaipaavat metsään myös isompana. Olisi tietenkin toivottavaa, että luonnon hyödyntäminen opetuksessa voitaisiin mahdollistaa myös enenevissä määrin eri peruskouluissa, jotta luonteva jatkumo säilyisi. Itse muistan vielä elävästi oman alakouluvaiheen, jossa perinteisiin kuuluivat esim. syksyiset koulun puolukkaretket sekä lopputalviset pilkkiretket nuotiolla makkaran paistoineen. Kouluarjessa saatettiin siirtyä oppitunneilla luonnon helmaan ennalta ilmoittamatta ja luonnossa saattoi vierähtää jopa seuraavakin oppiaine. Oli tietenkin selvää, että koko aikaa ei ehkä oppimiseen jaksanut keskittyä, kun mielikuvitus lähti luonnossa juoksemaan, mutta jaksaakohan sitä koululuokassakaan keskittyä koko tuntia? Unohtamatta tietenkään sitä, että todennäköisesti ulkoa tarttui jotain muuta hyödyllistä innokkaan alakoululaisen haaviin tulevia elämän ylä- ja alamäkiä varten.
On selvää, että varhaiskasvatus- ja kouluyksiköt ovat vain yksi, tosin tärkeä toimija, lasten luontosuhteen säilyttämisessä. Edelleen suurin vastuu lapsesta ja lapsen luonnossa olemisesta on kotijoukoilla. Asumme perheeni kanssa taajamassa ja huomaan omista lapsistani sen, kuinka he odottavat retkeilyhetkille tai kesämökille pääsyä. Olen kysynyt lapsiltani, mikä on parasta retkeilyssä tai kesämökillä oleilussa. Vastaukseksi tulee mm. kivien päällä pomppiminen, majan rakentaminen, uiminen, makkaran paisto, puutikkujen vuoleminen, pihapelit, polkupyörällä ”crossin” ajo poluilla sekä se, että koko perhe on koossa. Edellä mainituista vastauksista aika moni liittyy ilokseni luontoon ja yhdessä olemiseen. Ja missä olivat vastauksista älypuhelin, pleikkari tai jopa karkin syönti? Olen myös pistänyt merkille, että eipähän retkeilyreissuilla tai kesämökillä lasten keskinäiseen kinasteluun tarvitse samalla tavalla puuttua, kuin kotona neljän seinän sisällä. Luonto siis antaa itselleni monella tapaa rentoutumiskeinon: menemällä lasten kanssa luontoon saan oman liikkumisen ja luonnossa olemisen lisäksi lapsille mielekästä tekemistä ilman kinasteluja (Iskän hermot lepää) monipuolista liikuntaa sekä heidät väsyneiksi, jotta he nukahtavat illalla helpommin. Tällöin pääsen itse helpommalla, kun illasta jää aikaa keskittyä omiin asioihini ja itselleni jää hyvä omatunto siitä, että lasten kanssa on touhuttu yhdessä asioita.
Näin kunnan liikunnasta vastaavana viranhaltijana koen, että liikuntaolosuhteiden luonnissa tulevaisuudessa tulisi vieläkin entistä enemmän huomioida luonto. Jo nyt rakennetaan paljon kuntien toimesta frisbeegolfratoja, maastopyöräreittejä, suunnistusolosuhteita ja muita suosittuja liikuntapaikkoja, joissa ihmisiä ohjataan luontoon liikkumaan. Lähiliikuntapaikkoja rakennetaan paljon eri puolille, mutta voisiko lähiliikuntapaikkoja ja leikkikenttiä lapsille jatkossa toteuttaa entistä enemmän luonnon moninaisuutta hyödyntämällä mielikuvituksettomien turva-alustojen ja kiipeilytelineiden sijaan? Näihin talkoisiin kaivattaisiin mukaan myös ohjaavia viranomaisia, jotta turvallisuusnäkökohdat ja tätä kautta palveluntarjoajien vastuut tulisi huomioitua paremmin. Siinäpä olisikin jonkinlaisen seminaarin paikka, että yhdistetään leikkikalusteita rakentavat toimijat, turvallisuusvirastojen tarkastajat sekä palveluja tarjoavat tahot yhteen ja mietittäisiin porukalla mitä mahdollisuuksia meillä on entistä enemmän hyödyntää luontoa lasten leikkipaikkana.
Tapio Niskanen
Kirjoittaja on Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö ja HYMLI –ryhmän jäsen, joka pyrkii imemään kaiken tiedon muilta HYMLI-ryhmän jäseniltä, jotta saisi näkökulmaa vieläkin enemmän hyvinvointiin, ympäristöön ja liikkumiseen.
