Kirjoittaessani tätä tekstiä ulkona raivoaa Aapeliksi nimetty talvimyrsky. Merellä on noussut ennätyskorkeita aaltoja, sähköt ovat katkenneet kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta ja ajokeli on erittäin huono. Mieleen nousee, millaisesta ilmiöstä nyt on kysymys.
Yksittäisen päivän säästä ei pidä tehdä pitkälle meneviä päätelmiä ilmastonmuutoksesta. Katsettamme laajentamalla voimme tukeutua tutkijoiden tuottamaan tietoon, jonka mukaan ilmastonmuutos on todellisuutta. Maapallon lämpenemisen hidastamista pohtivat valtioiden edustajat viime vuoden lopulla Puolan Katowicessa. Kokouksessa päästiin sopuun päästövähennysten säännöistä.
Ilmastonmuutosta voidaan hillitä monin tavoin. Valtioiden väliset sopimukset kannustavat kansainväliseen yhteistyöhön. Tarvitaan myös lainsäädännöllisiä toimia, joilla hillitään kulutusta ja vähennetään ympäristökuormitusta. Ympäristöhuolen ja -ongelmien ollessa rajattomia tarvitaan kansainvälisten toimijoiden yhteistyötä.
Ympäristökysymysten ratkaiseminen edellyttää kansalaisten uudenlaista asennoitumista. Yhtenä edellytyksenä käyttäytymisen muutokselle ympäristöystävällisempään suuntaan on kestävämmän luontosuhteen rakentaminen. Tällöin tarvitaan myös kasvatusta, joka tähtää valistuneeseen ympäristösuhteeseen.
Ympäristötietoisuuden syvenemistä edesauttavat pohdinnat tarvittavista toimista. Tällä asialla on ollut Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori, filosofi Veli-Matti Värri. Hänen hiljattain ilmestynyt teoksensa ”Kasvatus ekokriisin aikakaudella” on tärkeä ja ajankohtainen julkaisu, joka antaa lukijalleen runsaasti ajattelemisen aiheita.
Värrin näkökulma aiheeseen on laaja. Tutkija ei rajaudu pelkästään esittelemään perinteisiä kasvatuksen keinoja luontosuhteen syventämiseksi. Värri peräänkuuluttaa myös sitä, miten ja millä edellytyksillä voisimme muuttaa vallitsevaa kulutuskeskeistä elämänmuotoamme. Värri osoittaa länsimaisen ihmisen olevan onkalossa, jossa ihminen ”haluolentona” on sosiaalistettu kulutuksen oravanpyörään.
Värri kirjoittaa, että ”vallitseva teknologinen aikahorisontti on ennen kokematon koko ihmiskunnan historiassa”. Tällä hän tarkoittaa sitä, että ”koskaan aikaisemmin ihmisen vaikutusvalta ei ole ulottunut tulevaisuuteen nykyisen kaltaisella vääjäämättömällä kohtalonomaisuudella”. Tuleville sukupolville olemmekin jättämässä ilmastonmuutoksen lisäksi lajikadon, eroosion, öljyn loppumisen ja ydinjätteet.
Tilanteen hankaluudesta huolimatta Värri ei vaivu täydelliseen epätoivoon. Kirjoittaja korostaa kasvatuksen merkitystä ympäristöongelmien ratkaisun osana. Aikaa ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi, vaan ihmisen luoman tuhon hidastaminen ja estäminen edellyttää välittömiä toimia eli elämän suojelua.
Värrin mukaan vastuullisen ympäristökansalaisen kasvatus alkaa lapsuudesta. Kaikkien kasvatusyhteisöjen tulisikin edistää kasvatusta, joka luo ja ylläpitää empatiaa, kohtuuden hyvettä, arvosuhteita, kuvittelukykyä sekä eettistä toimintakykyä. Myös kasvatusyhteisöjen on kehitettävä kuvittelukykyään ja irtisanouduttava ”kulutuskeskeisestä onkalometafysiikasta”.
Lasten kasvatuksessa ympäristökokemukset ovat avainasemassa. Lapsi tarvitsee tilaa, aikaa ja vapautta koetella omia ruumiillis-aistillisia mahdollisuuksiaan välittömässä ympäristössään. Opinahjojen pitäisi myös sisällyttää ympäristönäkökulma opetussuunnitelmiinsa laadullisesti aivan uusin tavoin.
Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskuksen Hyvinvointi-, ympäristö- ja liikkuminen -neuvottelukunta (HYMLI) tarttuu omalta osaltaan ympäristöhaasteeseen. HYMLIn ja Itä-Suomen Liikuntaopiston torstaina 31. tammikuuta järjestämässä ”Takaisin luontoon” -pienoisseminaarissa paneudutaan pohtimaan ihmisten toimintaa luonnossa, luonnon terveysvaikutuksia sekä luonnossa liikkumiseen kasvattamista. Esimerkkitapauksin esitellään, millaisia luontotouhuja on jo toteutettu.
Hannu Itkonen
HYMLI-neuvottelukunnan puheenjohtaja
Liikuntasosiologian professori
Jyväskylän yliopisto
