Miten saamme ihmiset liikkumaan?

/

Ihmisten liian vähäinen liikkuminen nousee toistuvasti esille mediassa. Etenkin liikunta- ja terveysvalistajat ovat huolissaan kansalaisten riittämättömästä liikunnasta, mikä uhkaa hyvinvointia.

Liikuntapuhe muuttuu helposti syyllistäväksi. Aina ei ymmärretä, että vähäiselle fyysiselle aktiivisuudelle löytyy varteenotettavia selityksiä. Monet vähän liikkuvat haluaisivat toki lisätä liikkumistaan, mutta liikkeelle lähteminen saattaa estyä useastakin syystä.

Liikuntaselvitykset osoittavat väestön jakautuvan karkeasti ottaen neljään ryhmään. Itse olen nimennyt ryhmät himoliikkujiksi, säännöllisliikkujiksi, satunnaisliikkujiksi ja niukkasliikkujiksi.

Himo- ja säännöllisliikkujien aktiivisuudesta ei ole syytä olla huolissaan. Himoliikkujille liikkuminen on keskeisin elämänsisältö, joten ruumiillista ponnistelua tulee varmasti tarpeeksi. Samoin on säännöllisliikkujien suhteen, vaikka liikkuminen ei olisikaan merkittävin elämänsisältö.

Satunnaisliikkujille on luonteenomaista tilapäinen innostuminen. Syystä tai toisesta liikkuminen ei saa tuulta siipiensä alle, joten liikkumisen suhteen syntyy myös katkoksia. Arviolta noin viidennes väestöstä lukeutuu niukkasliikkujien ryhmään ja heidän osaltaan tilanne on kaikkein haasteellisin.

Ihmisiä kannustavat fyysiseen aktiivisuuteen laadukkaat liikkumisympäristöt. Liikkumaan olisi hyvä päästä lähellä arjen toimintoja. Turvalliset asiointi- ja työmatkat kannustavat toteuttamaan paikoista toiseen siirtymiset muutoin kuin konevoimalla. Turvalliset koulumatkat puolestaan saattavat synnyttää kipinän säännölliseen liikkumiseen.

Liikuntahallinnon toimet tulisi suunnata etenkin satunnais- ja niukkasliikkujien aktivointiin. Eittämättä tarvitaan erilaisia kannustumia ja neuvontaa sekä ohjelmia ja sovellutuksia. Yhteiskunnan kaikkinainen liikunnallistaminen merkitsee yhteisöjen ja ympäristöjen saattamista liikkumiselle suotuisaksi. Suunnittelussa tulisi harjoittaa liikkumisvaikutusten arviointia.

Liikunnan lisäämisen edellytyksenä on toimijoiden uudenlainen verkostoituminen ja palvelujen räätälöinti. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja yhteiskunnan liikunnallistaminen on poikkihallinnollinen talkoo, johon vastaaminen on muidenkin kuin liikunnan päätöksentekijöiden vastuulla.

Köyhyys ja huono-osaisuus estävät liikkumista. Köyhyys sulkee urheilun ulkopuolelle lapsia, joiden perheillä ei ole varaa korkeisiin maksuihin ja kalliisiin välineisiin. Tarvitaan edullisia, jopa ilmaisia liikuntapalveluja, joiden järjestämisessä kunnilla on suuri vastuu. Köyhyyden poistaminen on vaikutuksellista hyvinvointipolitiikkaa.

Suomalainen urheiluseuratoiminta liikuttaa etenkin lapsia ja nuoria. Seuroja tulisikin tukea kaikin mahdollisin keinoin ja tarpeettomia vapaaehtoistyön esteitä tulisi purkaa. Lasten ja nuorten saaminen mukaan seuratoimintoihin on merkittävää paitsi kasvatuksellisesti myös kilpa- ja huippu-urheilun kannalta.

Perinteisesti ihmisten liikkuminen on mielletty liikunnaksi tai urheiluksi, jota toteutetaan liikunta- ja urheilupaikoilla. Tällöin myös fyysiseen aktiivisuuteen käytetty aika on nähty ainoastaan tietynlaisena rajattuna liikkumisena. Hyödyllistä olisikin puhua liikkumisympäristöistä ja liikkumisen muodoista, jolloin kaikki fyysinen aktiivisuus ymmärrettäisiin liikkumiseksi. Tähän suuntaan on onneksi kuljettu myös uusimmissa liikkumissuosituksissa.

Aiheeseen liittyvä seminaari “Miten saamme ihmiset liikkumaan?” pidetään 14.11.2019 klo 12 — 16 Carelicumin auditoriossa Joensuussa. Tervetuloa osallistumaan ja kuuntelemaan!

Hannu Itkonen

Kirjoittaja on liikuntasosiologian professori Jyväskylän yliopistossa.

Senioreille säpinää Areenalta

/

Vanhusten viikkoa ja Säpinää, seniorit — tanssin teemapäivää vietettiin osana ikäihmisten terveyspäivää Joensuun Areenalla 8.10.2019. Olin mukana tapahtumassa Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen edustajana, osana fysioterapian opintojeni harjoittelujaksoa. Areena täyttyikin pullolleen niin senioreista kuin näytteilleasettajistakin.

Porukkaa tuli paikalle maakunnista bussilasteittain. He jonottivat innokkaasti maksuttomaan hierontaan ja Marttojen pullakahveille. Sähköpyörän arvontapisteessäkin syntyi ruuhkaa, ihmisten toivoessa arpaonnen suosivan.

Tämä kertoo mielestäni siitä, että iäkkäiden tapahtumille olisi kysyntää. Useimmilla eläkeikään ehtineillä ihmisillä on paljon vapaa-aikaa ja mahdollisuus valita miten sen käyttävät. On hienoa, että niin moni aktivoituu ja on kiinnostunut tapahtumista, joissa myös sosiaaliset kontaktit ovat isossa roolissa. Tapahtumassa käyneet ikäihmiset vaikuttivat omien havaintojeni mukaan varsin virkeiltä. Toimintakyky useimmilla oli hyvä ja monet pyörähtelivätkin tanssilattialla opettelemassa uusia askelia ohjaajan johdolla.

Mutta entäpä ne kotiin jäävät ikäihmiset, jotka kaipaisivat sosiaalisia kontakteja, mutteivät toimintakykynsä takia pääse itsenäisesti kotoaan lähtemään? Nyky-yhteiskunnassa moni ikääntynyt jää yksin. Lapset ehkä asuvat muualla, puoliso on kuollut ja läheisiä ei ole. Olisi hienoa, jos joku tulisi konkreettisesti hakemaan ovelta, ulos ihmisten seuraan. Tähän tarvittaisiin yhteisiä kyytejä, ehkäpä kotihoidon työntekijöiden valveutuneisuutta, vapaaehtoistyötä, vai mitä?

Areena tapahtumapaikkana mahdollistaisi esteettömän osallistumisen vaikkapa pyörätuoleilla. Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat osaavia järjestämään vaikkapa tuolijumppaa osallistujille ja jokainen varmasti nauttisi muutaman minuutin hieronnasta. Ja mikäpä muu paremmin torjuisi yksinäisyyttä, kuin porukassa nautittu Marttojen pullakahvi?

Liikuttava arki

/

Parhaillaan on menossa vuoden liikuttavin ajankohta, marjastus‑, sienestys‑, retkeily- ja metsästyskausi. Näin ainakin itse ajattelen. Kahvipöytäkeskusteluissa ja median välityksellä on saanut kuulla tai lukea tarinoita henkilöistä, jotka ovat keränneet kymmeniä litroja marjoja tai tekaisseet sienikastiketta uusista sienistä. Retkeilyreittitiedusteluita tulee viikoittain ja maastopukuisia ihmisiä on alkanut näkyä enemmän myös katukuvassa. Kiinnostus luontoliikkumiseen on näkynyt eri medioissa ja onhan metsässä liikkuminen kaikenikäisille juuri sitä erinomaista arki‑, hyöty- ja kuntoliikuntaa.

Vähän aikaa sitten paikkakunnallamme Ilomantsissa vierailleet retkeilyn ja pyöräilyn harrastajat ihastelivat keskustan läheisyydestä lähtevää retkeilyreittiä ja syrjäkylien hiekka- ja sorateitä. Näinhän se yleensä on, että muualta tuleva lomailija tai retkeilijä huomaa yleensä paikkakunnan mahdollisuudet, kun taas paikallinen sokeutuu niille ajan myötä. Saatu palaute antaa tukea omille ajatuksilleni siitä, että kuntien tulisikin entistä enemmän korostaa, tukea ja kehittää omia luontaisia liikkumisen- ym. toimintaympäristöä.

Ilomantsin keskustan alueen ympäristöön on ajan myötä muodostunut polkuja kuntalaisten käytön ja hankkeiden myötä liikuntatoimen ylläpitämien kuntoratojen ja retkeilyreitille johtavan yhdysreitin lisäksi. Osassa isommissa kaupungeissa näkemiäni tasoitettuja ja pohjustettuja maastopyöräilyreittejä meillä ei ole, mutta meillä on mielestäni jotakin luontaista ja hienoa. Meillä on upeita, mutkaisia, vesistöjen läheisyydessä kulkevia, metsäisiä, pikkukyliä halkovia hiekka- ja sorateitä ympäri Ilomantsia. Nämä ovat meille paikkakuntalaisille arkisia asioita, joita käytetään työ‑, kauppa- ja mökkikäyntien yhteydessä, mutta monelle muualta tulevalle ne ovat elämys.

Metsänantimien hyödyntäminen, luonnossa ja kyläteillä liikkuminen on vain yksi esimerkki arki- ja hyötyliikunnan saralla. Työssäni kunnan liikuntaviranhaltijana olen saanut seurata muutosta yleisessä liikuntakäyttäytymisessä sekä uusien lajien ja välineiden kirjossa. Mielestäni omatoimi‑, arki- ja hyötyliikunta ei ole yleisesti lisääntynyt, vaikka uusia liikuntalajeja ja ‑muotoja sekä liikkumista helpottavien välineiden kirjo on kasvanut koko ajan. Omatoimi- ja hyötyliikkumisen lisääminen asettaakin haasteita vapaa-aikatoimelle, terveydenhoitohenkilökunnalle sekä seura- ja järjestötoimijoille tulevaisuudessakin, sillä ohjattuja toimintoja toivotaan yhä enemmän ikäryhmään katsomatta.

Kaikkihan me tiedostamme, että varsinkin ikääntyvillä ihmisillä arki- ja hyötyliikunta on erityisen tärkeää jo ihan kotona asumisen ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Työikäisillä hyödyt tulevat eniten esille arkijaksamisessa ja hyvinvoinnissa sekä lapsilla arki- ja hyötyliikunta peruskunnon tukipilarin rakentamisessa. Monet ikäihmiset eivät välttämättä miellä marjastusta, piha- ja kotitöitä arki- ja hyötyliikunnaksi, kun taas työssäkäyvät tiedostavat hyöty- ja arkiliikunnan hyödyt, mutta eivät välttämättä saa aikaiseksi esim. kulkea työmatkoja tai kauppakäyntejä muutoin kuin autolla.

Pienten lasten vanhemmilla on isokin vastuu siinä, millaisen elämäntapamallin lapset kotoa saavat. Nuorten vanhempien olisi hyvä miettiä, minkälaista osaa arki‑, hyöty‑, terveys- ja kuntoliikunta tai urheilu näyttelevät perheen elämässä ja miten lasta voisi kannustaa ja tukea myös omaehtoiseen liikkumiseen.

Itse toivoisin näkeväni enemmän vanhempia tuomassa tai saattamassa lastaan kouluun kävellen tai pyörällä. Entäpä jos vanhemmat menisivät vaikka välillä harrastuksiin, kauppaan ja kylään yhdessä lastensa kanssa vaikkapa rattaita pyörällä tai kävellen? Siinä olisi luonteva tapaa vaihtaa päivän kuulumisia ja liikkua itsekin. Välineistä ja varusteistahan se ei enää tänä päivänä ole kiinni eikä mielestäni aina liikuntapaikoistakaan.

Ajatusmallia myös avun tarjoamisen suhteen tulisikin muuttaa enemmän osallistavaksi ja miettiä, käynkö vanhukselle siivoamassa tai haravoimassa vai pyydänkö osallistumaan haravointiin voimiensa mukaan? Samalla tulee hyötyliikkumisen lisäksi vaihdettua kuulumiset ja tuuletettua ajatuksia. Eikä aina tarvitse lähteä etsimään paikkaa kuntoilulle tai kuntouttamiselle, jos kotona olevia portaita voi hyödyntää joka kerta pyykinpesun, saunomisen, kukkien kastelun jne. yhteydessä. Mitä useammin portaita käyttää, sen parempi. Toivoisinkin että voisimme jokainen omassa arjessamme tehdä pieniä, mutta ratkaisevia muutoksia hyöty- ja arkiliikunnan edistämiseksi. Taidankin itse liikuttaa tuttaviani tarjoamalla seuraavat päiväkahvit ulkona paikassa, jonne pääsee liikkumaan vain jalkaisin ja pistää arkiliikunnan siemen itämään.

Eini Ikonen

Kirjoittaja on Ilomantsin kunnan liikuntasihteeri