Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntatyöryhmä yhdessä Pohjois-Karjalan kuntien, Heinäveden ja Siun soten kanssa haastaa kaikki yli 65 -vuotiaat pohjoiskarjalaiset arvioimaan omaa kaatumisvaaraansa.
Iäkkäiden kaatumiset ja niiden aiheuttamat vammat ovat suuri yhteiskunnallinen haaste. Joka kolmas 70 vuotta täyttänyt henkilö kaatuu vähintään kerran vuodessa ja joka toinen kaatuminen aiheuttaa jonkinasteisia vammoja. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi kaatumisvammojen hoito ja kuntoutus on kallista. Kaatumisvammojen seurauksena kuolee yli 1 000 iäkästä joka vuosi. Kaatumisia siis kannattaa ehkäistä.
Osallistuminen
Kampanjaan osallistut täyttämällä Kaatumisvaaran arviointilomakkeen, joita on jaossa kuntakohtaisesti eri palvelujen yhteydessä esim. liikuntaryhmissä, vertaisohjatuissa ryhmissä, päivä- ja kotikuntoutuksessa sekä muistipoliklinikoilla. Täytetty lomake palautetaan suoraan ohjaalle tai oman kunnan liikunta- ja vapaa-aikatoimistoon.
Kaatumisvaara arviointilomakkeen voit tulostaa myös pdf-versiona netistä. Lomake löytyy tästä ja ohjeet lomakkeen täyttämiseen täältä. Täytetty lomake palautetaan oman kunnan liikunta- ja vapaa-aikatoimistoon.
Lomake on myös täytettävisä suoraan verkossa linkistä nimellä Kaatumisseula. Jos valitsit verkkoversion, niin lomaketta ei voi palauttaa ohjaajalle tai kunnan liikunta- ja vapaa-aikatoimistoon.
Kaatumisvaaran arviointilomake perustuu itsearviointiin, joten on tärkeää iäkkään täyttää se itse.
Materiaali
Kampanjan aikana kunnista on saatavana myös oheismateriaalia eri ryhmäpalvelujen yhteydessä. Jaettavana on mm. Tarkistuslista (koottua tietoa kaatumisen vaaratekijöistä, joihin voi itse vaikuttaa kotikonstein) ja 10 keinoa kaatumisen ehkäisyyn.
Materiaalin saat myös pdf-versiona netistä, klikkaat vain Tarkistuslista ja 10 keinoa kaatumisen ehkäisyyn.
Toteuttajat
Kampanjan toteutumista tukevat Pohjois-Karjalan kunnat ja Heinävesi, Itä-Suomen Liikuntaopisto, Pohjois-Karjalan liikunta ja Siun sote.
Tule osallistumaan SÄPINÄÄ, SENIORIT -kampanjaan. Tiedostetaan yhdessä kaatumisvaaran tilanteet ja ehkäistään siten vammojen syntymistä.
Lisätietoa
Kari Hyvärinen
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus
kari.hyvarinen@pkkansanterveys.fi
044 322 4848