
Perjantaina 22.4. klo 11–14 Joensuun Katsastus Kovalaisella autojen lisäksi myös miehet pääsevät huoltoon. Kyse on Terveysturinat-kevätkiertueesta, joka kiertää ympäri maakuntaa kevään ajan. Kiertueen tavoitteena on nostaa esiin kansallisia ja kansainvälisiä terveyspäiviä ja teemoja sekä tuoda kansanterveysyhdistykset turinoimaan ihmisten pariin.
Katsastus Kovalaisen tapahtuma on osa valtakunnallista sydänviikkoa, jolloin erityisesti toimitaan verenpaineen alentamiseksi. Tarjolla tilaisuudessa on muun muassa verenpaineen ja kehonkoostumuksen mittausta sekä tietoa terveysliikunnasta.
”Keväällä miehet huollattavat ja katsastavat autojaan, kunpa samalla innostuksella ja järjestelmällisyydellä he huoltaisivat myös itseään ja terveyttään. Tällä kertaa tapahtuma haluttiin aidosti tuoda sinne, missä miehet ovat ja heidät voi ohikulkiessaan nykäistä pieneen juttuhetkeen,” Kansanterveyden keskuksen tevreyden edistämisen suunnittelija Eeva Ruutiainen kertoo.
Terveysturinat on Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen, Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen ja Pohjois-Karjalan Sydänpiirin yhdessä järjestämä kiertue.