Terveyskampanjoissa yhdistyvät tuskanhiki ja onnen kyyneleet

/

JonnaVuosi sitten Joensuun torilla Senttisavotan päätöstapahtumassa nähtiin kalpea ja hermostunut viestintäsuunnittelija.

Syynä oli varmasti jo useamman päivän vellonut vatsatauti sekä Mikko ”Peltsi” Peltolan läsnäolo, mutta ennen kaikkea edeltävät kaksi kuukautta tiiviin terveysvalistustyön parissa. Lisäksi päätöstapahtuman tavoitteena oli vaatimattomasti tehdä maakunnan suurin tanssiesitys.

Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki meni hyvin: Senttisavotassa päästiin hienosti esille maakunnan medioissa ja Youtube-biisirenkutuksella, tavoitettiin terveysviestein ihmisiä verkkosivujen, sosiaalisen median, lähiliikuntatapahtumien ja ravintolayhteistyön kautta – ja loppujen lopuksi tehtiin maakunnan suurin tanssiesitys. Kun noin 200 Marttaa ja sata muuta henkilöä aloitti veivata musiikin tahdossa, onnen kyyneleet eivät olleet kovinkaan kaukana.

Tosin senkin voinee mainita, että kaikki tehtiin vähän nurin kurin ja uskomattoman paljon työtunteja käyttäen – mutta niistä otettiin opiksi tämän kevään savottaan.

Maaliskuun alussa alkanut Semppisavotta onkin isosiskoaan napakampi ja valistuksellisempi kampanja. Tänä keväänä Semppivisa-videoiden, iskevien terveysviestien, 800 lenkkiliivin ja satojen terveysmittausten kohteena on vain yksi ihminen kerrallaan: ”Ei tekosyitä. Ota elämä haltuun.”

Kun vuosi sitten toitotettiin terveemmän Pohjois-Karjalan puolesta ja laulettiin hymyssä suin: ”muutama sentti on helppoa heivata, musiikin tahtiin jos alat vaan veivata”, nyt tavoitteena on kyseenalaistaa pienet, arkiset ja epäterveelliset elintavat, joihin jokainen voi oikeasti vaikuttaa pienillä valinnoilla.

Kaiken kaikkiaan terveysviestejä julkaistaan kampanjan aikana (5.3.-16.5.) lähemmäs sata eri kanavia hyödyntäen. Viestit tulevat Semppi-terveyspisteiden yhdeksästä teemasta, ja ne kieltämättä nostavat hymyn huulille tai aiheuttavat pienen piston sydämessä. Esimerkiksi lounaspöytään suunnatessa aion pitää mielessä seuraavan muistutuksen: ”Älä syö kuin hevonen.”

Kampanjan Facebook-sivut.

Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus

Terveempi Pohjois-Karjala. Tämä oli Pohjois-Karjala projektin ydin, ja samaa työtä Kansanterveyden keskus jatkaa tänäkin päivänä. Järjestämme koulutuksia ja kampanjoita, teemme yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa sekä vaikutamme erilaisissa tapahtumissa. Kaiken keskiössä on yksi tavoite: hyvinvoiva ihminen.