Katse myrskyyn ja luontoon

/

Kirjoittaessani tätä tekstiä ulkona raivoaa Aapeliksi nimetty talvimyrsky. Merellä on noussut ennätyskorkeita aaltoja, sähköt ovat katkenneet kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta ja ajokeli on erittäin huono. Mieleen nousee, millaisesta ilmiöstä nyt on kysymys.

Yksittäisen päivän säästä ei pidä tehdä pitkälle meneviä päätelmiä ilmastonmuutoksesta. Katsettamme laajentamalla voimme tukeutua tutkijoiden tuottamaan tietoon, jonka mukaan ilmastonmuutos on todellisuutta. Maapallon lämpenemisen hidastamista pohtivat valtioiden edustajat viime vuoden lopulla Puolan Katowicessa. Kokouksessa päästiin sopuun päästövähennysten säännöistä.

Ilmastonmuutosta voidaan hillitä monin tavoin. Valtioiden väliset sopimukset kannustavat kansainväliseen yhteistyöhön. Tarvitaan myös lainsäädännöllisiä toimia, joilla hillitään kulutusta ja vähennetään ympäristökuormitusta. Ympäristöhuolen ja ‑ongelmien ollessa rajattomia tarvitaan kansainvälisten toimijoiden yhteistyötä.

Ympäristökysymysten ratkaiseminen edellyttää kansalaisten uudenlaista asennoitumista. Yhtenä edellytyksenä käyttäytymisen muutokselle ympäristöystävällisempään suuntaan on kestävämmän luontosuhteen rakentaminen. Tällöin tarvitaan myös kasvatusta, joka tähtää valistuneeseen ympäristösuhteeseen.

Ympäristötietoisuuden syvenemistä edesauttavat pohdinnat tarvittavista toimista. Tällä asialla on ollut Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori, filosofi Veli-Matti Värri. Hänen hiljattain ilmestynyt teoksensa ”Kasvatus ekokriisin aikakaudella” on tärkeä ja ajankohtainen julkaisu, joka antaa lukijalleen runsaasti ajattelemisen aiheita.

Värrin näkökulma aiheeseen on laaja. Tutkija ei rajaudu pelkästään esittelemään perinteisiä kasvatuksen keinoja luontosuhteen syventämiseksi. Värri peräänkuuluttaa myös sitä, miten ja millä edellytyksillä voisimme muuttaa vallitsevaa kulutuskeskeistä elämänmuotoamme. Värri osoittaa länsimaisen ihmisen olevan onkalossa, jossa ihminen ”haluolentona” on sosiaalistettu kulutuksen oravanpyörään.

Värri kirjoittaa, että ”vallitseva teknologinen aikahorisontti on ennen kokematon koko ihmiskunnan historiassa”. Tällä hän tarkoittaa sitä, että ”koskaan aikaisemmin ihmisen vaikutusvalta ei ole ulottunut tulevaisuuteen nykyisen kaltaisella vääjäämättömällä kohtalonomaisuudella”. Tuleville sukupolville olemmekin jättämässä ilmastonmuutoksen lisäksi lajikadon, eroosion, öljyn loppumisen ja ydinjätteet.

Tilanteen hankaluudesta huolimatta Värri ei vaivu täydelliseen epätoivoon. Kirjoittaja korostaa kasvatuksen merkitystä ympäristöongelmien ratkaisun osana. Aikaa ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi, vaan ihmisen luoman tuhon hidastaminen ja estäminen edellyttää välittömiä toimia eli elämän suojelua.

Värrin mukaan vastuullisen ympäristökansalaisen kasvatus alkaa lapsuudesta. Kaikkien kasvatusyhteisöjen tulisikin edistää kasvatusta, joka luo ja ylläpitää empatiaa, kohtuuden hyvettä, arvosuhteita, kuvittelukykyä sekä eettistä toimintakykyä. Myös kasvatusyhteisöjen on kehitettävä kuvittelukykyään ja irtisanouduttava ”kulutuskeskeisestä onkalometafysiikasta”.

Lasten kasvatuksessa ympäristökokemukset ovat avainasemassa. Lapsi tarvitsee tilaa, aikaa ja vapautta koetella omia ruumiillis-aistillisia mahdollisuuksiaan välittömässä ympäristössään. Opinahjojen pitäisi myös sisällyttää ympäristönäkökulma opetussuunnitelmiinsa laadullisesti aivan uusin tavoin.

Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskuksen Hyvinvointi‑, ympäristö- ja liikkuminen ‑neuvottelukunta (HYMLI) tarttuu omalta osaltaan ympäristöhaasteeseen. HYMLIn ja Itä-Suomen Liikuntaopiston torstaina 31. tammikuuta järjestämässä ”Takaisin luontoon” ‑pienoisseminaarissa paneudutaan pohtimaan ihmisten toimintaa luonnossa, luonnon terveysvaikutuksia sekä luonnossa liikkumiseen kasvattamista. Esimerkkitapauksin esitellään, millaisia luontotouhuja on jo toteutettu.

Hannu Itkonen
HYMLI-neuvottelukunnan puheenjohtaja
Liikuntasosiologian professori
Jyväskylän yliopisto

 

 

Tiedolla johtamisen haasteellisuus

/

Viime aikoina olemme saaneet kuulla tutkimistuloksista, joiden ei pitäisi jättää ketään välinpitämättömiksi. THL:n ja Turun yliopiston tutkimus osoitti, että vauvaiän köyhyys on yhteydessä heikkoon koulumenestykseen, jopa koulun keskeyttämiseen. Jyväskylän yliopiston tutkijat viestivät, että vanhempien uupumus vaikuttaa olennaisesti lasten hankintaan. Väsyneet ihmiset eivät jaksa ryhtyä vanhemmuuden vastuulliseen rooliin.

Arvostetut tutkimusorganisaatiot ovat tuottaneet eittämättä pätevää tietoa yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Kun valtionhallinnossa ja muussakin päätöksenteossa on korostettu tiedolla johtamisen merkitystä, herää kysymys tuotetun tiedon vaikuttavuudesta. Poliittisten päätösten perustuessa erilaisiin arvoihin ja näkemyksiin saattavat tutkimuksen tuottamat tiedot jäädä hyödyntämättä tai ne tulevat suorastaan torjutuiksi.

Hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä on olemassa runsaasti tietoa. Jos kaikki ihmiset pystyisivät toimimaan tuon tiedon varassa, olisivat monet ongelmat nykyistä vähäisempiä. Mutta miksi sitten näin ei tapahdu?

Ihmisten asemat yhteiskunnallisessa todellisuudessa ovat sangen poikkeavat. Hyvin toimeentulevien, terveiden ihmisten on vaivatonta huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Mutta entäpä jos vakava sairaus tai lohduton köyhyys iskee yllättäen. Silloin tarvitsemmekin toisten apua. Ja sitä varten jo useat sukupolvet ovat rakentaneet omaa hyvinvointiyhteiskuntaamme.

Viimeistään koko maapalleroisemme ihmisten kohtaloita havainnoidessamme huomaamme, että mahdollisuutemme hyvinvointiin ovat sangen poikkeavat. Yksilön vallassa ei ole terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen etenkään, jos satut asumaan sota‑, kriisi- tai köyhyysalueilla.

Tiedolla johtaminen on siten hyvin suhteellista. Ensinnäkin se on rakenteellinen kysymys. Eri tilanteissa olevat yhteiskunnat kykenevät käyttämään – ja myös tuottamaan – eri tavoin tietoa. Näin tiedon merkitys on aina tilannesidonnaista. Toiseksi suhtautumisemme tietoon vaihtelee. Osalle ihmisistä ja jopa organisaatioista ilmastonmuutos on pelkkää ”huuhaata”, josta ei tarvitse välittää. Kolmanneksi ihmisten mahdollisuudet tiedon hyödyntämiseen ovat poikkeavat. Tämän vuoksi terveyskäyttäytymisen näkeminen pelkästään yksilöllisinä valintoina kuljettaa helposti syyllistämisen poluille.

Huomattavassa määrin suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu tuotettuun tietoon ja sen pohjalta tehtyihin ratkaisuihin. Kansanterveyden edistäminen tai neuvoloiden kullanarvoinen työ käynnistyivät ymmärryksestä siitä, että ihmisistä pitää huolehtia kaikissa elämänvaiheissa ja –tilanteissa. Ja kun näin ajatellaan sitoudutaan myös vaalimaan ihmisten tasa-arvoisuutta eli sitä, että ”jokainen ihminen on laulun arvoinen”.

Nykytodellisuudessa liikkuu jatkuvasti manipuloitua tietoa, väärennöksiä ja huijauksia. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että tieteellistä ja eettisesti vastuullista tietotuotantoa resursoidaan riittävästi. Tarvitsemme myös jatkuvasti tietoa yhteiskunnan isoista rakenteellisista kysymyksistä, jottemme syyllistäisi yksittäisiä ihmisiä.

Tiedolla johtaminen ei olekaan aivan yksinkertainen asia, sillä asioita on myös arvotettava ja niihin on otettava moraalinen kanta olipa sitten kysymys hyvinvoinnista, ympäristöstä tai liikkumisesta. Yksilöllistyneessä yhteiskunnassa kanssaihmisistä välittäminen – elivätpä he missä puolella maapalloa tahansa – on arvostettava moraalinen teko. Pohjimmiltaan me kaikki olemme samanlaisia, rajallisen ajan auringon alla elämänpolkuamme taivaltavia.

Hannu Itkonen

Liikuntasosiologian professori

Jyväskylän yliopisto

Hyvinvointi‑, ympäristö- ja liikkuminen –neuvottelukunnan puheenjohtaja

 

Sätkän käärijästä savuttomuuden edistäjäksi

/

Ensimmäinen kosketukseni tupakkaan oli alle kouluikäisenä kääriessäni pienin kätösin sätkiä naapurin sedälle. Kehuja sain aikaan saamistani pyöreistä tasapaksuista ja hyvin syljellä liimatuista tupakoista. Keittiön pöydän ääressä kitkerän savun keskellä, ihailin sedän puhaltamia kauniita savurenkaita.

Pohjois-Karjala projekti aloitti toimintansa vuonna 1972, olin silloin toisella luokalla koulussa. Oma tupakkakokeiluni ajoittuu yläkouluun. Halusin kuulua koulun cooleimpien poikien kanssa hengailevaan tyttöporukkaan. Vetelin poskisavuja ja yritin näyttää vanhalta tekijältä. Päässäni pyöri ja pelkäsin kaatuvani vessan lattialle. Vaikutuin luokkakaverini tupakan mittaisesta parilla henkosella vedetystä tulipäästä. Sellaiseen hehkupäähän kun edes pojat eivät pystyneet.

Tupakoinnin historia on hyvin kiinnostava. Nautinnollisesta huvista kehkeytyi mittava kansanterveydellinen ongelma, jota ryhdyttiin valistuksen keinoin ratkaisemaan ja saattamaan lainsäädännön piiriin.  Muistan kuinka 1970-luvulla tupakkaa poltettiin huolettomasti kaikkialla ja tupakointia pidettiin hienona tapana.

Pohjois-Karjala projektin toimet yhteistyötahojen kanssa olivat mittavia tupakoinnin vähentämisessä. ”Vältä tupakointia – olemme mukana Pohjois-Karjala projektissa” on tänä päivänä muuttunut lupaukseksi olla ”Savuton työpaikka tai kunta”.

Terveydenhuollossa edelleen kirjataan asiakkaan tupakointihistoria ja savuttomat leikkaukset ovat tätä päivää. Ympäristön tupakan savuun kiinnitetään huomioita ja tupakoinnin lopettaminen nähdään suurena ekotekona.

Tupakoinnin lopettamisen on edelleen haastavaa. ”Irti tupakasta ‑vieroituskurssit” ovat kehittyneet vertaisohjaajien vetämiksi ryhmiksi. Erilaiset tupakoinnin lopettamiskilpailut ja niihin liittyvät seurannat ovat säilyttäneet paikkansa.

Nykyisen tupakkalain parhautena on, että se suojelee tupakoimattomia, antaa mahdollisuuden vaikuttaa omaan elinympäristöön ja kehottaa aikuisia suojelemaan lapsia ympäristön tupakan savulta.

Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus huomioi toiminnassaan valtakunnallisen Savuton Suomi 2030 ‑verkoston tavoitteet savuttomuuden edistämiseksi. Verkoston jäsenenä Kansanterveyden keskus on vaikuttamassa valtakunnallisesti tupakointia koskeviin asioihin.

Maakunnallisista järjestöistä ja julkishallinnon edustajista koostuvaa ”Savuton työryhmä” toteuttaa Pohjois-Karjalassa savuttomuutta tukevia tapahtumia ja viestittää positiivisella tavalla savuttomuudesta. Työryhmä on tehnyt hienoa työtä erilaisten nikotiinituotteiden käytön vähentämiseksi nuorten parissa eri kouluasteilla ja varusmiesten keskuudessa.

Semppi savuttomuussalkku havaintomateriaaleineen ja sähköinen viestintä tukevat savuttomuutta. Tapahtumiin salkun voi varata linkistä http://www.pkkansanterveys.fi/semppi/savuttomuussalkku/. Tupakoinnin lopettamista harkitsevat ja tupakoinnin lopettaneet voivat liittyä maanantaina lopettajiin ja saada kannustavan viikkouutiskirjeen linkistä https://lopetamaanantaina.fi/.

Tupakkalain toteutuessa tupakka- tai nikotiinituotteita päivittäin käyttäviä olisi alle viisi prosenttia 2030-luvulla. Tämän toteutuminen vaatii rohkeaa terveysvalistusta ja erityisesti vieroituksen tukea. Haasteena tulee olemaan riittävän tupakoinnin lopettamisen tuen järjestäminen, sähkötupakan houkuttelevuus, siirtyminen tupakasta nuuskaan ja tuotemerkittömien tupakkapakkausten saaminen.

Pohjois-Karjalassa tupakointi on vähentynyt Pohjois-Karjala projektin ajoista. Tämä ei kuitenkaan anna lupaa levähtää vaan työn tulee jatkua edelleen.

”Pieni sätkän käärijä päätyi sattumalta projektin työntekijäksi vuonna 1990. Työ on jatkunut noilta ajoilta Kansanterveyden keskuksessa terveyden edistämisen asiantuntijana”.