Juuan kuntotesteissä positiivisia yllätyksiä

/

FullSizeRender(1)Keskiviikkona 7.6 järjestimme Taksistartin toimesta terveyskuntotestin Juuan taksinkuljettajille. Liikunnanohjaajaksi opiskeleva Tuija Gröhn toimi apuna mittauksissa. Nämä kuntotestit olivat ensimmäiset Taksistartti-hankkeen puitteissa. Lopulta paikalle ennätti kolme taksinkuljettajaa: Henna Kaikkonen, Mika Turunen ja Sami Kaikkonen. Kaikki olivat uteliaita saamaan viimeisimmät tiedot kunnostaan.

Aloitimme testit sisätiloissa terveysmittauksilla, joissa mitattiin verenpaine, painoindeksi ja vyötärönympärys. Sitten olikin testien vuoro.

Nopeutta, voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta testatessa koettiin onnistumisen kokemuksia. Erinomaisiin tuloksiin päästiin mm. punnerruksessa ja kahdeksikkojuoksussa. Mitta meinasi loppua kesken ponnistusvoimaa mitatessamme!

Seuraavaksi siirryimme mittaamaan kestävyyskuntoa juuri pinnoitetulle urheilukentälle:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kestävyyskunto mitattiin tällä kertaa perinteisen cooperin testin sijaan kävelemällä tasaisella nopeudella kaksi kilometriä. Kävely todettiin yllättävänkin tehokkaaksi liikunnaksi ja varsinkin pohkeet pääsivät kävellessä rääkkiin. Kävelyn lomassa sykemittarit mittasivat sydämenlyöntejä.

Lopussa tietysti venyteltiin pohkeet vetreiksi:

FullSizeRender(5)

Terveyskuntotesti todettiin hyväksi tavaksi saada kattava kuva omasta kunnosta ja siitä, millä alueilla voisi olla kehitettävää. Terveyskuntotestejä järjestämme varmasti jatkossakin eri paikkakunnilla mikäli halukkaita testattavia löytyy!

Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus

Terveempi Pohjois-Karjala. Tämä oli Pohjois-Karjala projektin ydin, ja samaa työtä Kansanterveyden keskus jatkaa tänäkin päivänä. Järjestämme koulutuksia ja kampanjoita, teemme yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa sekä vaikutamme erilaisissa tapahtumissa. Kaiken keskiössä on yksi tavoite: hyvinvoiva ihminen.