PARVEKETUPAKOINTI HERÄTTÄÄ TUNTEITA

/

Nuorena 70-luvun puolessa välissä asuimme perheeni kanssa viiden kerrostalon yhteisössä. Silloin ei vielä puhuttu savuttomista kerrostaloista eikä tupakointia parvekkeella tai asunnoissa pidetty haitallisena. Tupakansavu sai leijua parvekkeelta toiselle tai avoimista ikkunoista huoneistoihin.

Nykyaikaa oli kuitenkin kerrostalomme epävirallinen tupakkapaikka. Ulko-oven pielessä sijaitsi talonmiehen laittama iso tyhjä peltinen suolakurkkutölkki, johon ulkona tupakoivat saivat heittää natsat. Kätevää, ei tarvinnut lähteä kauemmaksi kotoa tupakalle eikä tarvinnut polttaa asunnossa. Ajankohdan huomioon ottaen talonmiehemme oli hyvin edistyksellinen. Nyt meillä on virallisia nimettyjä tupakkapaikkoja tuhkakuppeineen.

Elämä vei minut asumaan kerrostalosta omakotitaloon. Koen olevani etuoikeutettu. Kotonani ei tupakansavu kutkuttele nenää eikä minun tarvitse kihistä kiukusta. Entä jos asuisin kerrostalossa, tunnetilani saattaisi olla hyvinkin erilainen. Olisin aivan varmasti ärsyyntynyt parveketupakoinnista. Saattaisin jopa sanoa tupakoivalle naapurille sanasen, jos toisenkin.

Parveketupakointiin liittyvät erimielisyydet ovat harmillisia kaikille osapuolille ja aiheuttavat suurta päänvaivaa myös isännöitsijälle ja taloyhtiön hallitukselle. Talokohtaisen tupakointikiellon hakeminen on varsin tuore asia ja siihen liittyviä päätöksiä on hankala tehdä, etenkin isoissa taloyhtiöissä.

Koronatilanteen vallitessa parveketupakointiin on alettu kiinnittämään enemmän huomioita. Ympäristön tupakansavun terveysriskeistä kirjoitetaan normaalia enemmän lehtien mielipidekirjoituksissa ja valtakunnallinen terveysjärjestö Suomen ASH on saanut tähän liittyen useita yhteydenottoja huolestuneilta ihmisiltä.

Nykyisen lain mukaan savuton kerrostalo rakentuu yhtiöjärjestyksen muutoksella, johon tarvitaan kaikkien osakkaiden suostumus tai kunnan viranomaisen päätöksellä parvekkeelta tulevien savuhaittojen ollessa säännöllisiä. Saattaa olla, että koronatilanteen väistyttyä saamme uuden lain, jossa tupakointikielto parvekkeella ja asunnoissa voidaan tehdä yhtiön enemmistöpäätöksellä.

Koronavirustilanteen vuoksi kotini on saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Etätyötä tekevänä vietän siellä enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Omassa tuvassa on mukava olla — arvostan sen antamaa suojaa hajuhaittoja ja tuntematonta tautia kohtaan.

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa olemme yhdistäneet voimamme ja tehneet erilasia mieleen painuvia yhteisöllisiä tekoja auttaessamme etenkin riskiryhmään kuuluvia eri-ikäisiä ihmisiä selviytymään arjessa.

Miksi emme päättäisi tehdä nyt kerrostalostamme savutonta? Se päätös jäisi ainakin kaikkien mieleen, niin tupakoijien kuin tupakoimattomien.

Tule mukaan vaikuttamaan taloyhtiön sisä- ja ulkotilassa tapahtuvaan tupakointiin. Klikkaa ja osallistu kansalaisaloitteeseen.

Tiina Vlasoff
Terveyden edistämisen suunnittelija

Miten saamme ihmiset liikkumaan?

/

Ihmisten liian vähäinen liikkuminen nousee toistuvasti esille mediassa. Etenkin liikunta- ja terveysvalistajat ovat huolissaan kansalaisten riittämättömästä liikunnasta, mikä uhkaa hyvinvointia.

Liikuntapuhe muuttuu helposti syyllistäväksi. Aina ei ymmärretä, että vähäiselle fyysiselle aktiivisuudelle löytyy varteenotettavia selityksiä. Monet vähän liikkuvat haluaisivat toki lisätä liikkumistaan, mutta liikkeelle lähteminen saattaa estyä useastakin syystä.

Liikuntaselvitykset osoittavat väestön jakautuvan karkeasti ottaen neljään ryhmään. Itse olen nimennyt ryhmät himoliikkujiksi, säännöllisliikkujiksi, satunnaisliikkujiksi ja niukkasliikkujiksi.

Himo- ja säännöllisliikkujien aktiivisuudesta ei ole syytä olla huolissaan. Himoliikkujille liikkuminen on keskeisin elämänsisältö, joten ruumiillista ponnistelua tulee varmasti tarpeeksi. Samoin on säännöllisliikkujien suhteen, vaikka liikkuminen ei olisikaan merkittävin elämänsisältö.

Satunnaisliikkujille on luonteenomaista tilapäinen innostuminen. Syystä tai toisesta liikkuminen ei saa tuulta siipiensä alle, joten liikkumisen suhteen syntyy myös katkoksia. Arviolta noin viidennes väestöstä lukeutuu niukkasliikkujien ryhmään ja heidän osaltaan tilanne on kaikkein haasteellisin.

Ihmisiä kannustavat fyysiseen aktiivisuuteen laadukkaat liikkumisympäristöt. Liikkumaan olisi hyvä päästä lähellä arjen toimintoja. Turvalliset asiointi- ja työmatkat kannustavat toteuttamaan paikoista toiseen siirtymiset muutoin kuin konevoimalla. Turvalliset koulumatkat puolestaan saattavat synnyttää kipinän säännölliseen liikkumiseen.

Liikuntahallinnon toimet tulisi suunnata etenkin satunnais- ja niukkasliikkujien aktivointiin. Eittämättä tarvitaan erilaisia kannustumia ja neuvontaa sekä ohjelmia ja sovellutuksia. Yhteiskunnan kaikkinainen liikunnallistaminen merkitsee yhteisöjen ja ympäristöjen saattamista liikkumiselle suotuisaksi. Suunnittelussa tulisi harjoittaa liikkumisvaikutusten arviointia.

Liikunnan lisäämisen edellytyksenä on toimijoiden uudenlainen verkostoituminen ja palvelujen räätälöinti. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja yhteiskunnan liikunnallistaminen on poikkihallinnollinen talkoo, johon vastaaminen on muidenkin kuin liikunnan päätöksentekijöiden vastuulla.

Köyhyys ja huono-osaisuus estävät liikkumista. Köyhyys sulkee urheilun ulkopuolelle lapsia, joiden perheillä ei ole varaa korkeisiin maksuihin ja kalliisiin välineisiin. Tarvitaan edullisia, jopa ilmaisia liikuntapalveluja, joiden järjestämisessä kunnilla on suuri vastuu. Köyhyyden poistaminen on vaikutuksellista hyvinvointipolitiikkaa.

Suomalainen urheiluseuratoiminta liikuttaa etenkin lapsia ja nuoria. Seuroja tulisikin tukea kaikin mahdollisin keinoin ja tarpeettomia vapaaehtoistyön esteitä tulisi purkaa. Lasten ja nuorten saaminen mukaan seuratoimintoihin on merkittävää paitsi kasvatuksellisesti myös kilpa- ja huippu-urheilun kannalta.

Perinteisesti ihmisten liikkuminen on mielletty liikunnaksi tai urheiluksi, jota toteutetaan liikunta- ja urheilupaikoilla. Tällöin myös fyysiseen aktiivisuuteen käytetty aika on nähty ainoastaan tietynlaisena rajattuna liikkumisena. Hyödyllistä olisikin puhua liikkumisympäristöistä ja liikkumisen muodoista, jolloin kaikki fyysinen aktiivisuus ymmärrettäisiin liikkumiseksi. Tähän suuntaan on onneksi kuljettu myös uusimmissa liikkumissuosituksissa.

Aiheeseen liittyvä seminaari “Miten saamme ihmiset liikkumaan?” pidetään 14.11.2019 klo 12 — 16 Carelicumin auditoriossa Joensuussa. Tervetuloa osallistumaan ja kuuntelemaan!

Hannu Itkonen

Kirjoittaja on liikuntasosiologian professori Jyväskylän yliopistossa.

Senioreille säpinää Areenalta

/

Vanhusten viikkoa ja Säpinää, seniorit — tanssin teemapäivää vietettiin osana ikäihmisten terveyspäivää Joensuun Areenalla 8.10.2019. Olin mukana tapahtumassa Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen edustajana, osana fysioterapian opintojeni harjoittelujaksoa. Areena täyttyikin pullolleen niin senioreista kuin näytteilleasettajistakin.

Porukkaa tuli paikalle maakunnista bussilasteittain. He jonottivat innokkaasti maksuttomaan hierontaan ja Marttojen pullakahveille. Sähköpyörän arvontapisteessäkin syntyi ruuhkaa, ihmisten toivoessa arpaonnen suosivan.

Tämä kertoo mielestäni siitä, että iäkkäiden tapahtumille olisi kysyntää. Useimmilla eläkeikään ehtineillä ihmisillä on paljon vapaa-aikaa ja mahdollisuus valita miten sen käyttävät. On hienoa, että niin moni aktivoituu ja on kiinnostunut tapahtumista, joissa myös sosiaaliset kontaktit ovat isossa roolissa. Tapahtumassa käyneet ikäihmiset vaikuttivat omien havaintojeni mukaan varsin virkeiltä. Toimintakyky useimmilla oli hyvä ja monet pyörähtelivätkin tanssilattialla opettelemassa uusia askelia ohjaajan johdolla.

Mutta entäpä ne kotiin jäävät ikäihmiset, jotka kaipaisivat sosiaalisia kontakteja, mutteivät toimintakykynsä takia pääse itsenäisesti kotoaan lähtemään? Nyky-yhteiskunnassa moni ikääntynyt jää yksin. Lapset ehkä asuvat muualla, puoliso on kuollut ja läheisiä ei ole. Olisi hienoa, jos joku tulisi konkreettisesti hakemaan ovelta, ulos ihmisten seuraan. Tähän tarvittaisiin yhteisiä kyytejä, ehkäpä kotihoidon työntekijöiden valveutuneisuutta, vapaaehtoistyötä, vai mitä?

Areena tapahtumapaikkana mahdollistaisi esteettömän osallistumisen vaikkapa pyörätuoleilla. Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat osaavia järjestämään vaikkapa tuolijumppaa osallistujille ja jokainen varmasti nauttisi muutaman minuutin hieronnasta. Ja mikäpä muu paremmin torjuisi yksinäisyyttä, kuin porukassa nautittu Marttojen pullakahvi?