Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!

/

some

Kansanterveyden keskus on mukana nykyään myös sosiaalisessa mediassa. Käy tykkäämässä meistä uusilla Facebook-sivuillamme tai seuraa meitä Twitterissä.

Sivujen kautta saat ajankohtaista tietoa toiminnastamme ja siellä voit myös keskustella, lähettää kuvia tai kommentoida Kansanterveyden keskukseen liittyviä asioita.

Terveyserojen kaventaminen keskeisenä teemana Karjalan Lääketiedepäivillä

/

6258_778625058842529_7065012243415065632_n

Karjalan Lääketiedepäivät Huhmarissa päättyivät perjantaina. Päivän aikana useissa puheenvuoroissa esiin nousi terveyserojen kaventaminen. Muun muassa THL:n tutkimusprofessori Tiina Laatikainen piti laajan katsauksen terveyseroista ja toi omassa puheenvuorossaan esiin, kuinka sukupuolten ja sosioekonomisten luokkien välillä on todella suuria terveyseroja muun muassa elinajanodotteessa.

Karjalan Lääketiedepäivillä erityisenä teemana oli myös Pitkäranta-raportin ja sen 20 vuoden tutkimustyön tulosten julkistaminen. Lisäksi perjantai-iltapäivänä esiteltiin päättymässä olevien ENPI CBC -projektien tuloksia diabetekseen, lasten ja nuorten terveyteen, haasteellisiin väestöryhmiin sekä liikunnan terveysvaikutuksiin. Esillä oli myös järjestöjen rooli terveyden edistämistyössä.

Loppupuheenvuorossa THL:n entinen pääjohtaja, professori Pekka Puska kiitteli lasten ja nuorten terveyden hyväksi tehtyä konkreettista työtä.

- Muutokset vaativat oman aikansa, mutta nyt viimeistään voimme olla iloisia siitä, kuinka terveyttä mittaavat luvut ovat menneet positiiviseen suuntaan ja Karjalan Tasavallan alueelle on saatu lisää terveyttä, Puska iloitsi.

Karjalan Lääketiedepäivät käynnistyivät Huhmarissa

/

10383667_778256068879428_399715376149655908_n

Karjalan Lääketiedepäivät on perinteinen ja korkeatasoinen terveysyhteistyön foorumi, jossa käsitellään kroonisten tautien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään nyt jo 13:tta kertaa, ja teemana on terveyttä yhteistyöllä.Lomakeskus Huhmariin Polvijärvelle teemaa on kokoontunut käsittelemään 130 osanottajaa rajan molemmin puolin. Päiville osallistuu muun muassa Karjalan tasavallan varapäämies Valentina Ulich sekä Venäjän ehkäisevän lääketieteen keskuksen johtaja Sergei Boytshov Moskovasta. Suomesta mukana ovat muun muassa entinen pääjohtaja Pekka Puska ja tutkimusprofessori Pekka Jousilahti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Jatka lukemista…