Menin fiilistelemään: Säpinää, seniorit -kampanjan Ulkoilupäivä (11.10.)

/

Saavun Lieksaan. On harmaa päivä, mutta syksyn ruska loistaa ja tuo kauniita värejä. Ja onneksi ei sada, sillä tämän päivän tarkoitus on viedä seniorit ulos. Säpinää, seniorit -kampanjan viimeinen teemapäivä on nimenomaan Ulkoilupäivä ja sen kautta 12 pohjoiskarjalaista kuntaa sekä Heinävesi osallistuvat myös valtakunnalliseen ”Vie vanhus ulos” -kampanjaan.

Täällä Lieksassa päiväni alkaa Yrjönhovin palvelukodissa. Paikalla ovat Lieksan kaupungin erityisryhmien liikunnanohjaaja Tuula Aikioniemi, fysioterapeutti Aino Mitunen sekä Riveria ammattiopiston lähihoitajaopiskelijat Elina Sablina ja Irina Marianchenko. Aikioniemi kertoo, että Lieksan kaupunki on tehnyt Siun soten kanssa yhteistyötä ulkoilupäivän järjestämisessä. ”Suunnitelma on viedä yli 100 senioria ulos kolmekymmenen lähihoitajaopiskelijan avulla. Ikäihmisiä ulkoilutetaan tänään yhdeksässä eri paikassa Lieksassa. Osa heistä asuu hoitokodissa, mutta pieni osa heistä asuu vielä yksin ja tarvitsee vain apua, kun lähtee ulos liikkumaan.”, Aikioniemi selittää. Samaan aikaan Mitunen puhuu puhelimessa: lisää senioreita ilmoittautuu mukaan ulkoilupäivään. ”Tämä on niin suosittu tapahtuma. Arkipäivänä hoitajilla ei riitä kapasiteettia viedä asiakkaita lenkille. Ulos lähteminen on meidän asiakkaille niin harvinainen ja arvokas tapahtuma, että he tulevat muistamaan tämän päivän vielä pitkään.”, sanoo Mitunen, kun puhelu päättyy. Sitten hän antaa tarvittavat tiedot asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi, esim. taustatiedot, lääkkeet ja kunto. Saamme myös ohjeen kävellä enintään 20 minuuttia.

Ja lopulta me tapaamme seniorit: neljä heistä istuu pyörätuolissa, yksi lähtee rollaattorin avulla ulos. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä pääsen työntämään pyörätuolia. Pyörätuolissa istuu lämpimästi pukeutunut Irma-rouva. Hän on mukava, puhelias nainen. Ulkona oleminen aktivoi huomattavasti kaikki hänen aistinsa:

”Ei ole vielä lunta.” hän huomaa. ”Minun ikkunastani kaikki näyttää niin harmaalta, olin varma, että olisi jo lunta.”
”Ei ole vielä lunta.”, minä vahvistan hänen huomautuksensa.
”Syksy tuoksuu vielä ilmassa. Ei ole tarpeeksi kylmä lumisateeseen.”, hän todistaa.
”Lokakuu on ollut yllättävä lämmin.”, minä sanon.

Kävelemme hieman pidemmälle. Klo 10 päästään pieneen puistoon, joka on täynnä koivuja. Keltaiset lehdet lentävät tuulessa.

”Mikä on tuo ääni?”, Irma kysyy.
”Kirkonkellot.”, minä vastan. Huomaan, että kaikki seniorit pysyvät kuuntelemaan. Sitten he alkavat puhua joulusta.
”Minä niin haluaisin joulukirkkoon, mutta se ei ole mahdollista, kun ei kukaan vie.”, Irma kertoo ja on sitten hetken hiljaa. En tiedä, mitä vastata. En voi olla miettimättä omaa ukkia, joka asuu kaukana täältä. Kuka vie häntä tänä jouluna kirkkoon?
”Uskonto on minulle aina ollut tärkeä.”, Irma tunnustaa, kun kuljemme kirkon ohitse. Seniorit keskustelevat hetken uskonnosta ja sodanajasta. Sitten on jo aika palata Yrjönhoviin.
”Tarvitsetko tauon?”, me kysymme Eevalta, joka on reippaasti kävellyt koko lenkin rollaattorin avulla.
”En. Sisulla loppuun asti!”, tulee vastaus. En voi muuta kuin hymyillä.

Kohta lieksalaiset seniorit ovat jo turvallisesti palautuneet kotiin ja minä ajan eteenpäin Joensuuhun.

Kun saavun Koivupihaan, paikalla ovat jo Joensuun kaupungin liikuntakoordinaattori Olga Wasenius, Koivupihan palveluesimies Riitta Myllynen sekä kymmenen Riveria ammattiopiston lähihoitajaopiskelijaa. Istun alas kuuntelemaan tapahtuman ohjeita. Sitten saapuvat Lyseon peruskoulun vapaaehtoistyön kurssin 8.-luokkalaiset. Wasenius kertoo, että hän oli kaksi viikkoa sitten Lyseossa pitämässä nuorille pienen, käytännöllisen luennon vuorovaikutuksesta ikäihmisten kanssa. ”Opimme esimerkiksi auttamaan takin pukemisessa. Ja meitä muistutettiin sanomaan ”te” eikä “sinä”.”, nuori tyttö selittää minulle. ”Totta, mutta kaiken tärkein on, että puhutte seniorien kanssa. Keksikää kivoja keskustelunaiheita!”, sanoo Wasenius.

Sitten opiskelijat ja peruskoululaiset muodostavat parit. Usein kuulen opiskelija kysyvän nuorelta, miksi hän päätti osallistua tähän tapahtumaan. ”Minä haluan auttaa ja oppia uutta.”, on se perusvastaus. Yksi poika vielä lisää: ”Minun mielestä tässä voin oppia tärkeämpiä ja käytännöllisempiä juttuja kuin monella muulla koulukurssilla.”

Jokainen pari huolehtii yhden ikäihmisten ulkoilusta. Seniorit ovat innoissaan, kun heidät haetaan osastolta. Vitsaillaan, nauretaan ja ehkä jopa hieman flirttaillaan. ”On se vaan ihana, kun he pääsevät ulos.”, todistavat osastonhoitajat. Asiakkaita on paljon, ja siksi ryhmät vielä jaetaan: osa senioreista lähtee Koivupihan omalle pihalle, toinen osa pääsee lenkille rannalla.

Liityn lenkkiryhmään ja alan puhua eri ihmisten kanssa. Matti Vanninen kertoo, että hän hirveästi kaipaa ulkoilua. Nyt hän on jo yli 70 vuotta vanha ja kävelee rollaattorin avulla, mutta nuorena hän oli urheilija, pelasi paljon jääkiekkoa. ”Ulkona on niin kiva olla. Kaipaan urheilua ja luonnossa liikkumista.”, sanoo Vanninen.

Karen on lähihoitajaopiskelija. Ennen sitä hän oli hotellissa töissä, teki koko päivä toimistotyötä. ”En tee sitä enää ikinä! Se ei ollut ollenkaan minun juttu. Olen puhelias ja sosiaalinen nainen, haluan tehdä töitä ihmisten parissa. Haluan auttaa. Lähihoitajan työ antaa minulle paljon iloa ja haluan jakaa sitä myös työn kautta eteenpäin.”, hän perustaa alanvaihtoansa.

Punaposkinen rouva istuu pyörätuolissa, katselee joelle päin ja hymyilee tyytyväisenä.

”Milloin te olitte edellisen kerran ulkona?”, minä kysyn.
”Ah, se oli kesällä, joskus alkukesällä. Silloin, kun lapset tulivat käymään.”, hän vastaa.
”Kaipaatteko te ulkoilua?”, kysyn.
”Kyllä! Kaipaan sitä tosi paljon! Ulkona on kiva olla, ulkona on elämää!”, on rouvan vastaus.
”Onhan tämä siis hyvä tapahtuma?”, minä haluan tietää.
”No onhan se! Aivan mahtava! Lisää sellaista kaipaa!”

Ja niin kaipaakin. Ilo, jonka tämä tapahtuma on antanut senioreille, näkyy jokaisen kasvoilla kun palataan Koivupihaan: siellä loistavat hymyt ja punaiset posket. ”Nyt kyllä kahvi maistuu vielä paremmalta.”, yksi rouva iloitsee, kun häntä viedään takaisin sisään. Ja hän on oikeassa. Suunnistan toimistoa kohti. Siellä minua jo odottaa lämmittävä kupillinen kahvia.

Nona Näsänen

Nona Näsänen