Karjalan liikuntaviikkojen LiikuNYT! -kampanja on käynnissä

/

liikunyt

Jo perinteeksi muodostuneet Karjalan liikuntaviikot kannustavat tänä vuonna Pohjois-Karjalan yläkoululaisia ja heidän opettajiaan liikkumaan sekä kiinnittämään huomiota arjen aktiivisuuteen. LiikuNYT! -haaste on esitetty yhteensä yli 20 yläkoululle, joissa on lähes 250 luokkaa ja yli 5 000 oppilasta.

Kampanjan aikana 1.-30.9.2014 yläkoululaisia ja heidän opettajiaan haastetaan kerämään liikuntaminuutteja yhteiseen luokkapottiin sekä koulupottiin. Minuuttikilpailussa palkitaan liikunnallisin luokka jokaiselta luokka-asteelta ja koko Pohjois-Karjalan aktiivisimmalle koululle on luvassa huima pääpalkinto. Myös muita palkintoja arvotaan sekä opettajien että luokkien vastuuoppilaiden kesken. Kampanjan internetsivuilla on mahdollista seurata eri luokkien sijoittumista kilpailun aikana.

Liikuntaminuuttikilpailun lisäksi koulut voivat osallistua liikuntaviikkoihin myös muilla tavoilla. Syyskuun aikana keskitytään kahteen teemaan, jotka ovat: 1. arkiliikunta & pyöräily ja 2. frisbeegolf & muut muotilajit. Koulujen toivotaan huomioivan teemoja osana opetustaan teemaviikkojen aikana. Lisäksi koulut ovat saaneet ohjeet LiikuNYT! -tuokioiden pitämiseen, joilla halutaan muistuttaa istumisen tauottamisen tärkeydestä. Aivan uutta on myös liikunnallinen valokuvakilpailu yläkouluille, jossa hauskimman liikuntakuvan lähettäjä palkitaan upealla Jopolla!

Liikuntaviikkojen järjestäjinä toimivat Itä-Suomen Liikuntaopisto, Pohjois-Karjalan Liikunta ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus yhteistyökumppaneineen. Kampanjan toteutusta ovat tukemassa Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto sekä Pohjois-Karjalan kunnat.

Lisätietoja kampanjasta löytyy:
kampanjan internetsivuita
kampanjan Facebook-sivuilta
liikunnallinen kuvakisa Instagramissa #liikunyt

Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus

Terveempi Pohjois-Karjala. Tämä oli Pohjois-Karjala projektin ydin, ja samaa työtä Kansanterveyden keskus jatkaa tänäkin päivänä. Järjestämme koulutuksia ja kampanjoita, teemme yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa sekä vaikutamme erilaisissa tapahtumissa. Kaiken keskiössä on yksi tavoite: hyvinvoiva ihminen.